17.04.2019
Kevät on tullut Suomeen ja kentät alkavat olemaan auki Etelä-Suomessa. Tällä hetkellä Euroopan Tourilla on kolmen viikon tauko, jos ei Masters Tournamentia lasketa. Edellinen reissuni Malesiaan ja Intiaan meni melko heikosti pelien osalta ja tuntui siltä että tauko tuli hyvään saumaan. Ensimmäisen taukoviikon olin hieman sairaana ja en päässyt treenaamaan niin kuin oli ajatus. Toisen viikon vietin Espanjan Luminessa treenaten. Espanjassa oli melko tuulista koko viikon, joten keskityin enemmän lähipelin treenaamiseen. Nyt vajaan viikon olen ollut Suomessa ja keli on ollut lähes Espanjan veroinen. On ollut huikeaa treenata varsinkin kun tuultakaan ei ole juurikaan ollut. Koko golfosaamiseni tuntuu tällä hetkeltä hyvältä ja odotan innolla tulevia kilpailuja. Edessä on kolmen viikon putki Marokko, Kiina ja Englanti. Paljon matkustamista, mutta tiedossa on hyviä baanoja ja erilaisia olosuhteita.